Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


tiistai, 1. lokakuu 2019

Vaiettu-sarja osa 1: KIUSAAMINEN

Päätin nyt tehdä kipeistä, työelämässä tabuiksi mielletyistä aiheista postaussarjan. Sarja tulee jatkossa maanantaisin, normaaliin aikaan eli 15:35.

Sarjan ensimmäinen aihe on kiusaaminen. Nostakaa käsi ylös nyt, mikälli teitä on kiusattu työelämässä. Tämä on hankala aihe kirjoittaa, sillä kiusaamista esiintyy usealla eri tavalla ja kaikki kokee asiat omalla tavallaan. Minulla on useita eri esimerkkejä, mutta kaipaan myös teiltä vastakaikua. Tällä tavoin kaikki voivat tukea toisiaan hankalassa tilanteessa, jakaa vinkkejä sekä kertoa selviytymisestään.

MInulta löytyy paljon tarinoita työpaikkakiusaamisesta kolmesta eri työpaikasta. Usein kiusaajana on toiminut oma esimieheni. Olen ollut niin hyvissä väleissä henkilöstön kanssa, että he eivät ole osallistuneet kiusaamiseen, parhaimmassa tapauksessa jopa yrittäneet estää sitä. En puhu työpaikoista nimellä.


Työpaikka 1

Kaikkien aikojen raskain työpaikkani ja se, joka laukaisi legendaarisen huonojen pomojen ketjun. Edelleen on erittäin raskasta muistella näitä aikoja, en muun muassa muista lainkaan vuosia 2016 ja 2017. Eli niitä vuosia, jotka olin töissä ko. työpaikassa.

Esimiehemme oli raskas ihminen, joka oli narsisti. Narsisti on nykyään muotisana, jota viljellään kaikkialla, mutta hänellä oli diagnosoitu narsismi ja hän oli ylpeä siitä. Hän onnistui murskaamaan jokaisen itsetunnon ja näki vihollisena ne, jotka uskalsivat olla eri mieltä hänen kanssaan. Narsismin lisäksi hän oli sovinisti; hän näki naiset vain lisääntymisvälineenä ja suoraan sanottuna panopuuna, johon hän voisi tyrkätä vehkeensä silloin kun huvittaa. Ja auta armias, jos kieltäydyit hänen vihjailuistaan. Onneksi minulla oli mukavia työkavereita (miehiä), jotka suojelivat minua ja nousivat esimiestä vastaan. Olen vieläkin kavereita heidän kanssaan, vaikka lähdinkin kyseisestä paikasta. Yksi heistä on myös nykyinen avopuolisoni :D

Hän piti kehityskeskusteluita, mutta työntekijä ei saanut niissä sananvuoroa. Hän nosti esille siellä henkilön virheet sekä työssä, että persoonassa, sekä murskasi työntekijän huolella. Itse kutsuin kehityskeskusteluita lynkkauskeskusteluiksi.

Hän lähetti raivoussähköposteja, jos joku asia meni päin puuta (yleensä hänen toimintansa johdosta). Hän uhkasi erottaa minut, kun myöhästyin yhden ainoan kerran sen takia, kun nukuin pommiin (ensimmäinen kerta 3 vuoden aikana). Hän vaati työntekjöitään rikkomaan lakia, tämän kohdalla pyysin häneltä käskyt kirjallisena. Toiminhan minä sellaisessa ammatissa, että jos minulle tulee merkintä lain rikkomisesta, en saa jatkossa töitä omalta alaltani. Ja tällöin minä en aio olla se, joka kärsii yksin. Ei kyllä koskaan tullut, mutta minulla on vielä sähköpostit todisteena, jos jotain tulee.

Tämän työpaikan kohdalla voisin jatkaa vaikka miten pitkään, mutta lukisitte tätä tekstiä sitten monta tuntia.

Työpaikka 2

Vaihdoin ojasta allikkoon. Luulin, että minun ja uuden pomoni välillä synkkasi, mutta vaihdoinkin samanlaiseen pomoon kuin mitä minulla oli aikaisemmin. Piirteet eivät tulleet yhtä kovasti esille, mutta muut naistyöntekijät valittelivat, että he joutuivat tekemään triplasti enemmän töitä kuin miehet ja silti saivat aina vain haukkuja. Huomasin tämän kyllä itsekin kuukauden työssä olemisen jälkeen.

Tässä työpaikassa minulla oli se onni, että meillä oli HR-päällikkö. Joten menin suoraan HR-päällikön puheille ja hän koitti parantaa tilannetta. Eipä siitä mitään hyötyä ollut.

6 kuukauden jälkeen koitti se päivä, jolloin HR-päällikkö tuli työpisteelleni ja veti minut neuvotteluhuoneeseen. 15 minuuttia sen jälkeen tulin huoneesta ulos ja tyhjensin pöytäni. Minut oli irtisanottu koeajalla, syytä ei sanottu. Aikaisemmin oltiin sanottu, että hoidan työtehtäväni täydellisesti ja tulen erittäin hyvin toimeen muiden työntekijöiden kanssa. En jaksanut alkaa tappelemaan irtisanomisen syistä, sillä minulla ei ollut voimia siihen.

Työpaikka 3

Eli nykyinen työpaikkani. 4 kuukauden työttömyysjakson jälkeen olin valmis hyväksymään minkä paikan tahansa. Vaikka hälytyskellot soivat jo haastattelussa, rahapula ja aktiivimalli pakottivat minut ottamaan paikan vastaan. Niin siis sain edellisten työnantajien viivyttelyn takia rahaa vasta 3 kuukauden jälkeen. Oli kauhean kivaa olla rahallisesti epävarmassa tilanteessa näin lainaa ottaneena...

Tässä tilanteessa esimies oli peloissaan työntekijöistään. Ne, jotka olivat liian fiksuja, ajattelivat omilla aivoilla ja joilla oli kehitysideoita, teilattiin saman tien ja jätettiin huomioitta. Samoin minä sain "nuorena työntekijänä" kokea sen, että olen muka liian laiska ja hengailen vain kännykällä. Tämä suututti minut ja sain minut puolustuskannalle. Nyt minä olin se, joka puolusti omaa näkökulmaansa ja tekemiään valintoja. En enää pyydellyt anteeksi olemassa oloani, vaan otin rohkeasti oman tilan ja esitin omia näkemyksiä.

Entinen esimieheni lopulta erotettiin 2 viikkoa sitten, toistuvista laiminlyönneistä johtuen. Tilalle tuli toiseksi parhain esimies, mitä minulla on ollut (ja samalla mutsin koulukaveri ou nou). Nykyinen esimieheni antaa minulle "erivapauksia" tehdä, mitä haluan. Mutta sanon suoraan, että teen niiden eteen todella paljon töitä. Teen monesti iltaan saakka 10-12 tuntisia päiviä, sekä olen häneen yhteydessä aina etäpäivisin (esimiehelle täytyy raportoida etäpäivänä. Kukaan muu ei raportoi). Sanon kyllä nykyäänkin nykyiselle esimiehelleni vastaan, jos jokin työtehtävä vaikuttaa järjettömältä. Meillä kahdella on kahdenkeskinen kunnioitus.

Nyt ongelmana on kuitenkin esimieheni esimies. Henkilö, joka erotti entisen esimieheni. Hän on liittoutunut työtoverini kanssa ja juonittelee, kuka saa seuraavaksi kenkää. Lisäksi hän kuuluu johtoryhmään, joten hän on käytännössä katsoen voittamaton. Onneksi hänellä on määräaikainen sopimus tässä paikassa vain ensi vuoden helmikuuhun saakka. SIihen asti pitäisi vielä kestää...

Edellä mianittu työtoverini on myös kiusaaja. Hänen mielipiteensä on ainoa oikea ja jokainen eri mieltä oleva on kiusaaja. Lisäksi ne, jotka ovat samaa mieltä joko pakolla tai ei, ovat matkijoita. Hänen elämänsä on täynnä draamaa, jota hän ei jaksa. Mutta näyttää nauttivan siitä. Hitsi, miten toivon, että hän nyt irtisanoutuisi....

Nyt olen taas siinä tilanteessa, että pohdin, pitäisikö minun irtisanoutua vai jäädä masennuksesta johtuen sairauslomalle. Olen myös hakenut osa-aikaista työtä, johon voisin mennä työpäivän jälkeen. Ja mahdollisesti siirtyä vakituiseksi jatkossa, mikäli tilanne niin vaatii.

Nyt, tarvitsen teiltä kommentteja ja mahdollisia lisäaiheita Vaiettu-sarjaan. Lisätkää kommenttinne, kertokaa omia muistojanne ja tukekaa toisianne! Kenenkään ei kuulu jäädä yksin näissä tilanteissa.

sunnuntai, 29. syyskuu 2019

Repsahdin

Repsahdin lauantaina ja jostain kumman syystä olen siitä ylpeä.

Faijan synttärit oli perjantaina ja synttärikahvit järjestettiin sukulaisille lauantaina. Olen pitkän aikaa ollut ilman mitään makeaa ja en edes pidä kermakakuista. Mutta kun minut on kasvatettu, että kaikkea pitää maistaa kohteliaisuudesta, otin kakusta pikkurillin kokoisen viipaleen. Eli siis kakusta lähes näki läpi ja palan pituuskin oli vain joitain senttejä. No, niitä keksejä sitten vähän menikin ja vesikin jäi juomatta.

Koska ukko on ollut poissa koko viikonlopun ja minulla on aina hieman outo fiilis hänen asunnollaan ollessani yksin, samoin kun omassani. Kysyin siiis vanhemmiltani, että saanko tulla kotiin yöksi. Faija sanoi ihan suoraan, että minun ei tarvitse koskaan kysyä lupaa yöpyäkseni heidän luonaan. Yöpymiseni kunniaksi järjestettiin pitkästä aikaa perheelleni ominainen pizzailta. Jokainen sai siis tilata oman pizzansa ja lisäksi tilattiin yksi yhteinen pizza. Kaikkia pizzoja sai jokainen maistaa. Lisäksi pizzaa syödessämme katsoimme telkkaria täsmälleen samoissa asennoissa silloin, kun asuin vielä vanhempien luona. Minä ja mutsi makoiltiin sohvalla, nojailin mutsiin ja mutsi nojasi käsinojaan. Faija istui mutsin toisella puolella ja piti yhtä kättää mutsin rapsutettavana. Pitää kyllä sanoa, että olikin jo hieman ikävä. Tänään faija soitti vielä ja kiitti, että olin halunnut tulla kotiin yöksi.

Voin siis ylpeänä sanoa, että repsahdin ja repsahdus oli hyvästä syystä, sillä siihen liittyivät minulle rakkaat ihmiset. Repsahdukset voin ottaa kiinni liikkumisella. Ei siinä muutenkaan ole mitään järkeä, jos elämästä ei pysty nauttimaan esim. synttärien muodossa, vaan on pakko vahtia jokaista liikettä ja mitä suuhunsa pistää.


Loppukevennys; minkä takia minulla on outo olo ollessani yksin mieheni asunnossa sekä omassa asunnossani?
Miehen asunnossa on ollut ilmeisesti aikaisempina vuokralaisina ihmisiä, jotka olivat jotenkin henkimaailman jutuista kiinnostuneita ja ilmeisesti pelleilivätkin ouija-laudalla. En itse ole aikaisemmin uskonut kummituksiin tai mihinkään eriskummalliseen, mutta tuolla asunnossa yksin ollessani minun on todella painostava olla. Koira auttaa hieman, mutta silloinkaan en uskalla vilkuilla peileihin tai muihin heijastaviin pintoihin. Todella ahdistava ilmapiiri.
Oma asuntoni sijaitsee metsän keskellä. Pidän siellä olosta, mutta jotenkin miehen asunnon minuun synnyttämät pelon olotilat aiheuttavat sen, että sielläkin on ahdistavaa olla. Aikaisempi asukas oli todella mukava mummo, joka muutti pienempään asuntoon minun seinänaapurikseni. No, pelkotilat siellä saattaa johtua siitä, että menin katsomaan IT ja IT 2. Ja koska asun keskellä metsää, mietin koko ajan, että milloin se punainen ilmapallo leijailee metsän reunasta...

Hitsi oon naurettava :D

perjantai, 27. syyskuu 2019

Entiset liikuntaharrastukseni

Lapseni olin aika aktiivinen harrastuksissa, tosin liikunnalliset harrastukseni tyssäsivät hyvinkin nopeasti opettajien arvosteluun. Mikä on aika hullua, koska opettajien olisi kuulunut tukea meitä lapsia, mutta heidän arvostelullaan oli se seuraus, että useat luokkalaiseni minä mukaan lukien lopetimme liikuntaharrastuksemme --> tästä seurasi lisää arvostelua.

No, joka tapauksessa, tämän ei kuulunut olla vuodatuspostaus liikunnan aiheuttamista traumoista, joten jatketaan eteenpäin. Esittelen tässä pari harrastusta, joita olen harrastanut nuorempana sekä vähän vanhempanakin.

Lenkkeily

Aloitin lenkkeilemään joskus yläasteen aikoihin, kun teini-iässä kaipasin omaa rauhaa ja mahdollisuutta ajatella rauhassa asioita. En saanut myöskään huudattaa musiikkia täysillä omassa huoneessani, joten lenkit olivat loistava mahdollisuus kuunnella hyvää musiikkia sen ansaitsemalla voluumitasolla. Myöhemmin lenkit tarjosivat loistavan tekosyyn polttaa tupakkaa vanhempien tietämättä :D

Aikido

Tästä tykkäsin ja jatkoin tätä miltei koko peruskouluajan. Säilyin hoikkana ja notkeana, sekä kroppaan tuli enemmän voimaa. Muistaakseeni kävin useissa vyökokeissa, jotka läpäisin kirkkain pistein. Itse asiassa haluaisin uudelleen alkaa harrastamaan tätä. Lopetin, koska kiinnostus lopahti myöhäisteininä ja kuvittelin tämän kalliiksi harrastukseksi (mutsi oikeastaan sanoi, ettei tämä ollut lainkaan kallista).

Ratsastus

Tämä taas oli kallista. Olen aina pitänyt hevosista ja haaveilenkin omasta maatilasta ja parista hevosesta. Ratsastus kehitti jalkavoimiani ja pidin siitä erittäin paljon. Kävimme mutsin kanssa ratsastamassa usein, kun menimme mökille. Mökin lähellä oli islanninhevostalli ja siellä oli hieman halvemmat hinnat, kuin pk-seudulla. Ratsastus jäi, kun myimme mökin.

Tanssiminen

En ole koskaan käynyt tanssitunneilla. Pidän kuitenkin tanssimisesta ja tanssin edelleen aina kun voin. Baarissa tuli tanssittua enemmän. Baarissa ollessamme joimme kavereiden kanssa suurinpiirtein 2-3 juomaa ja menimme tanssimaan. Tämä kehitti kuntoamme ja muistankin, että vyötärö oli erittäin timmissä kunnossa jatkuvan pyörityksen ja sheikkauksen ansiosta. Nykyään tanssin aina, kun imuroin :D

No, nyt kun tarkemmin miettii, onhan minulla ollut niitä liikuntaharrastuksia, joista pidin. Koulun liikuntatunneista en nyt niinkään, koska opettajani mielestä olin läski.

torstai, 26. syyskuu 2019

Torstain fiiliksiä

Neljäs päivä VLCD:tä takana ja olo on nyt parempi, kun koskaan!

En ole malttanut olla vilkuilematta vaa'an suuntaan ja tänään aamulla mittasin painon: 83,9 kg. Eli maanantaista (86,5 kg) olen pudottanut painoa VLCD:n avulla 2,6 kg. Suurin osahan on siis nesteitä ja kuona-aineita ja olinkin valmistautunut siihen, että paino tippuu runsaasti ensimmäisellä viikolla. Olin silti positiivisesti yllättynyt, etenkin kun paino on junnannut paikoillaan jo parisen kuukautta. Lopullinen tulos nähdään kuitenkin ensi viikon maanantaina :)

20190926_091018.jpg

Kroppani on viimeinkin ketoosissa ja olotila on tosiaan aivan erilainen verrattuna alkuviikkoon. Vettä olen kiskonut 2 - 2,5 litraa päivässä ja vessassakaan ei tarvitse enää juosta niin paljoa. Ilmavaivoista ja pahanhajuisesta hengityksestä ei ole enää tietoakaan ja ärtyneisyyskin on hävinnyt. Ärtyneisyys kyllä palaa silloin, kun joutuu olemaan samassa tilassa idioottien kanssa :D eli ihmisten, jotka suoraan sanottuna kaivavat verta nenästään ja veettuilevat muille ihmisille.

Nyt tuntuu, että jaksaisin juosta vaikkapa täysmaratonin, mutta eihän kroppani tietenkään tule kestämään sitä. Ketoosissa on se huono puoli, että se saa olon tuntumaan niin hyvältä, että ihminen voi rikkoa kehonsa treenatessaan liian kovaa. Aionkin kertoa maanantaina pt:n konsultoinnissa ollessani olevani vähäkalorisella ruokavaliolla ja pyytää häntä ottamaan se huomioon suunnitellessaan treeniohjelmaani ja ruokavaliotani.

Screenshot_20190926-090709.jpg

Olen innostunut tämän viikon aikana lukemaan enemmänkin VLCD:stä ja ihmisten kokemuksia ko. ruokavaliosta. Olen koittanut itselleni kaiken mahdollisen tiedon, jotta kykenen ottamaan kaiken irti näiden viikkojen aikana. Kuten aikaisemmin sanoin, olen opetellut juomaan vettä sekä liikkunut, että saan eniten hyötyä näistä hetkistä.

Screenshot_20190923-121643_Samsung%20Int

keskiviikko, 25. syyskuu 2019

Pohdiskelu kunniaan

Ovatko muutkin kauhean kriittisiä tekemistään ja aikomuksistaan? Tai ei tarvitse olla edes kriittinen, mutta kunhan pohtii, että miksi teen tämän, mihin tarvitsen tätä, onko tämä nyt varmasti minun mieleeni? Kaikki elämän osa-alueet käy.

Aloitin salilla käymisen. Inhoan salia sen takia, että kaikki muut tuntuvat tietävän, mitä siellä tehdään ja pelkään näyttäväni idiootilta. Pelkään myös sitä, että ajattelevatko muut ihmiset minusta "Tuokin läskiperse kehtaa näyttää naamaansa". No ei ehkä ihan noin kärkevästi, mutta kuitenkin, viesti tuli perille.

Haluan kuitenkin olla se ihminen, joka käy salilla ja huolehtii hyvinvoinnistaan, mutta tiedostan olevani sellainen, joka ajattelee salilla käymistä pakkopullana. Pitkään jatkuneiden pohdiskeluiden tuloksena olen päättänyt käydä personal trainerin ilmaisessa konsultoinnissa, jossa keskustelen pt:n kanssa, pitäisikö minun käydä salilla vai olisiko minun mahdollista löytää jostai muualta kehoa rasittavaa liikuntaa.

Mieheni kanssa kävin sunnuntaina mielenkiintoisen keskustelun. Hän nosti esille sen, että jos olen ostamassa jotain, otetaanko nyt esim. viimeisimpänä esimerkkinä meikkivoidetta, minun on pakko perustella itselleni se, minkä takia minun pitää ostaa se, miksi haluan ostaa sen ja minkä takia minun ei pitäisi ostaa sitä. Tajusin, että tämä perustelutarve tulee lapsuudestani, sillä vaikka vanhempani olivat ihania, he olivat kauhean tiukkia. Sain leluja synttäri- ja joululahjoiksi ja koskaan ei ollut pulaa mistään. Mutta jos halusin jotain hieman erikoisempaa, jouduin perustelemaan, miksi halusin sen ja mitä se toisi minulle. Sama jatkui teininä silloin, kun kaipasin rahaa ja en ollut vielä työelämässä. Minun tuli perustella, mihin käyttäisin rahat ja miksi heidän tulisi edes antaa minulle rahaa.

Ainoa kerta, jonka muistan, ettei perusteluita tarvittu, oli se, kun olin maksanut ay-liitolle vahingossa 300 €, kun piti olla vain 30 € (huom. rahat olivat vähissä tililtä, olin keikkatöissä koulun ohella). Risteily oli tulossa seuraavana päivänä ja itku kurkussa menin kysymään porukoilta, voisivatko he antaa minulle vähän rahaa. Iskä oli tarjoamassa 200 € "että likka saa vähän kostutettua enemmän kurkkua", mutta vaadin, että he antaisivat minulle vain 100 €, koska sillä saisi ostettua kivat tuliaiset ja saisin 24-packin, ja olihan näppäilyvirhe minun mokani. Tulipahan samalla rahalla shoppailtua SuperAlkossakin. Huom. Olin yli 18 tuolloin :D

Perustelen siis jokaista hankintaani itselleni ja koitan selvittää tällä tavoin, onko siitä mitään iloa minulle. Suurimmassa osassa tapauksia olen ollut tyytyväinen päätökseeni, mutta pienessä osassa olen todennut, että olisi ne rahat voinut parempaankin käyttää. Toivottavasti tämä päätös salilla käymisestä osuu tuohon ensimmäiseksi mainittuun.