Ovatko muutkin kauhean kriittisiä tekemistään ja aikomuksistaan? Tai ei tarvitse olla edes kriittinen, mutta kunhan pohtii, että miksi teen tämän, mihin tarvitsen tätä, onko tämä nyt varmasti minun mieleeni? Kaikki elämän osa-alueet käy.

Aloitin salilla käymisen. Inhoan salia sen takia, että kaikki muut tuntuvat tietävän, mitä siellä tehdään ja pelkään näyttäväni idiootilta. Pelkään myös sitä, että ajattelevatko muut ihmiset minusta "Tuokin läskiperse kehtaa näyttää naamaansa". No ei ehkä ihan noin kärkevästi, mutta kuitenkin, viesti tuli perille.

Haluan kuitenkin olla se ihminen, joka käy salilla ja huolehtii hyvinvoinnistaan, mutta tiedostan olevani sellainen, joka ajattelee salilla käymistä pakkopullana. Pitkään jatkuneiden pohdiskeluiden tuloksena olen päättänyt käydä personal trainerin ilmaisessa konsultoinnissa, jossa keskustelen pt:n kanssa, pitäisikö minun käydä salilla vai olisiko minun mahdollista löytää jostai muualta kehoa rasittavaa liikuntaa.

Mieheni kanssa kävin sunnuntaina mielenkiintoisen keskustelun. Hän nosti esille sen, että jos olen ostamassa jotain, otetaanko nyt esim. viimeisimpänä esimerkkinä meikkivoidetta, minun on pakko perustella itselleni se, minkä takia minun pitää ostaa se, miksi haluan ostaa sen ja minkä takia minun ei pitäisi ostaa sitä. Tajusin, että tämä perustelutarve tulee lapsuudestani, sillä vaikka vanhempani olivat ihania, he olivat kauhean tiukkia. Sain leluja synttäri- ja joululahjoiksi ja koskaan ei ollut pulaa mistään. Mutta jos halusin jotain hieman erikoisempaa, jouduin perustelemaan, miksi halusin sen ja mitä se toisi minulle. Sama jatkui teininä silloin, kun kaipasin rahaa ja en ollut vielä työelämässä. Minun tuli perustella, mihin käyttäisin rahat ja miksi heidän tulisi edes antaa minulle rahaa.

Ainoa kerta, jonka muistan, ettei perusteluita tarvittu, oli se, kun olin maksanut ay-liitolle vahingossa 300 €, kun piti olla vain 30 € (huom. rahat olivat vähissä tililtä, olin keikkatöissä koulun ohella). Risteily oli tulossa seuraavana päivänä ja itku kurkussa menin kysymään porukoilta, voisivatko he antaa minulle vähän rahaa. Iskä oli tarjoamassa 200 € "että likka saa vähän kostutettua enemmän kurkkua", mutta vaadin, että he antaisivat minulle vain 100 €, koska sillä saisi ostettua kivat tuliaiset ja saisin 24-packin, ja olihan näppäilyvirhe minun mokani. Tulipahan samalla rahalla shoppailtua SuperAlkossakin. Huom. Olin yli 18 tuolloin :D

Perustelen siis jokaista hankintaani itselleni ja koitan selvittää tällä tavoin, onko siitä mitään iloa minulle. Suurimmassa osassa tapauksia olen ollut tyytyväinen päätökseeni, mutta pienessä osassa olen todennut, että olisi ne rahat voinut parempaankin käyttää. Toivottavasti tämä päätös salilla käymisestä osuu tuohon ensimmäiseksi mainittuun.