Facebookissa on pyörinyt noita Bullerboxin mainoksia ja koska rakastan omaa koiraani, päätin heittäytyä niiden uhriksi ja tilata 6 kk Bullerboxit+1 kk ilmaiseksi.

20190912_220339.jpg

Pari päivää sitten saatiin ilmainen boxi ja aukaistiin se yhdessä koiran kanssa. Voi sitä ilon ja onnen määrää, kun koira viimeinkin tajusi, että koko boxi oli hänelle. Olimme jo miehen kanssa puhuneet koko päivän "Voi kulta pieni, jännittääkö, kun saat lahjan kohta?" ja häntä viuhtoo aina sanat kuullessaan.

Miehen suvun keskuudessa on enemmän kuin vakio se, että koirille annetaan lahjoja esim. jouluna ja koirien syntymäpäivänä. Minä ja mies myös otettu tavaksi antaa koiralle lahja jopa meidän omina syntymäpäivinä ja vuosipäivänä. Koiraihmisiä kaikki....

20190912_221235.jpg

Boxin mukana tuli tällä kertaa 2 lelua ja 5 herkkua. Voitte varmaan huomata kuvan oikeassa alareunassa malttamattoman koiran kuonon, hän hyppäsi jo pöydälle "OVATKO NOI KAIKKI MULLE!". Lelut ovat todella hyvälaatuisia ja koiramme pitää niistä erittäin kovasti. Tuo keltainen kirahvi on tullut hänen suosikikseen, hän raahaa sitä ympäriinsä ja kauhea vinkuminen, jos lelua ei löydy. Leijonakin on ihan kiva, mutta minulla on mm. kuva kännykässäni siitä, kuinka koira nukkuu tuon kirahvin kanssa.

Bullerbox kertoo sivuillaan, että lelut ja herkut ovat valmistettu korkealaatuisista ja turvallisista materiaaleista ja aineista. Heillä on myös tyytyväisyystakuu; jos koira ei tykkää jostain lelusta tai jotain on rikki, he lähettävät uuden ilmaiseksi seuraavan paketin yhteydessä. Meillä molemmat lelut ovat tosiaan kovassa käytössä ja vaikka molemmat ovat vinkuleluja (koiramme tykkää erityisesti vinkuleluista, mainitsin tämän tilausta tehdessäni ja he ottivat sen huomioon!), ei niiden vinkuminen käy omistajien hermoille pehmeällä äänellään. Ai kauhea, tuosta tulikin mieleeni, että leijonalelu meinasi jäädä rannalle, mutta kun hieman puristin sitä vinkujuttua, koiran kasvoille tuli hieno WTF ANNA MULLE SE-ilme ja hänen oli pakko tulla nappaamaan kädestäni tuo aiemmin hyljeksimänsä lelu :D

Itse maksan tosiaan seuraavasta kuudesta boxista 27,95 € /kk, mikä ei ole hirvittävän kallis hinta, kun ajattelee, että paremmat lelut maksavat yleensä sen +20 €/kpl.