Tein ihan pilallani tämä testin (linkki kuvan alla). Ja yllätys yllätys.. tämä tulos pitää todella hyvin paikkansa. En missään vaiheessa väitä, että olisin ammattiurheilija ja että kaikkien tulisi seurata minun ohjeitani. Kerron vain, että mikä toimii minulla ja mikä ei. Samalla tämä toimii pienoisena projektina minulle.

Olen kauhean epävarma ihmisenä johtuen vuosien kiusaamisesta koulussa ja minusta välittyy ihmisille helposti se kuva, että olen säikky ja säyseä. Mieheni taas sanoo, että hän rakastui minussa jääräpäisyyteeni, temperamenttiini ja siihen, kuinka itsevarma osaan olla halutessani. Liikunta auttaa kasvattamaan itsevarmuuttani sekä näyttämään sitä ulos päin. Luulen myös, että omien ajatusten ulos tuonti auttaa siihen ja nyt kun löytyi sopiva aihe, mistä kirjoittaa niin miksipä ei. Olenhan pohtinut blogin aloittamista jo 9 vuoden ajan.

Olen nyt päättänyt postausrytmin ja testaan sitä. Joka toinen päivä tulee uusi postaus 15:35 aikoihin. Välillä tulee tällaisia täytepostauksia, joissa vaan pohdiskelen elämää, näissä ei ole mitään tiettyä rytmiä.

Oman tulokseni pääset lukemaan alta ja kuvan alla on linkki testiin.
blogitesti.jpg

 

https://tiiakonttinen.lpages.co/blogitesti/